Lasin Maailma 2017

Vuoden 2017 artikkeleita löydät Artikkelipankista. Jäsenet näkevät lehden kokonaisuudessaan jäsensivuilta.

Alla artikkeli hirsitaloista. Voit lukea lehden artikkelin myös PDF-tallenteena tästä linkistä.

Kuva 1. Mammuttikodin Olokoto. Ikkunat: Inwido Finland Oy / Pihla. Eristyslasielementtien toimittajia mm: Best Glass Oy ja PL-Glass Oy. Esimerkiksi: Pihla Termo Kiinteä, MEK, 3K, U-arvo 0,68-0,79 W/m2K lasituksesta riippuen.

Hirsitalojen uusi ilme lisää suosiotaan – painumaton hirsirakenne mahdollistaa suuret lasipinnat


Hirsirakentamisella on pitkät perinteet Suomessa. Hirttä käytettiin vielä 1900-luvun alkupuolella kaikenlaisten rakennusten rakentamiseen, mutta sen käyttö väheni sotavuosien jälkeen, kun tarvittiin nopeampia menetelmiä talojen rakentamiseksi. Hirsi piti kuitenkin pintansa vapaa-ajanrakentamisessa.

Nyt hirsitalojen suosio on jälleen nousussa. Ja uskallanpa veikata, että kasvu jatkuu myös tulevaisuudessa. Ei yksin terveellisen hengitysilman takia, vaan myös uudenlaisesta ilmeestä johtuen, joka on pitkälti saatu aikaan isoilla lasirakenteilla, joka puolestaan on mahdollista painumattoman hirsirakenteen johdosta. Hirsitalot eivät enää ole perinteisiä pyöröhirrestä kasattuja jyrkkäkattoisia mökkejä, vaan moderneja avaria rakennuksia ja valinnanmahdollisuuksia täynnä.

Hirsitaloteollisuus ry:n asiamies Seppo Romppainen toteaa samaa; ilme on uudistunut 2010-luvulla. Uudistus on kannattanut sillä teollisen hirren liikevaihto on nousussa niin kotimaassa kuin viennissäkin. Etenkin omakotitalorakentaminen on piristynyt verrattuna muutamaan viime vuoteen. Hirsirakentaminen on lisääntynyt myös julkisella puolella kuten koulu- ja päiväkotiprojekteissa. Rakennustutkimus RTS Oy:n tekemän hirsitalomarkkinatutkimuksen (1.9.2017) mukaan vuonna 2017 omakotimyynti kuluttajille on euroissa mitattuna kasvamassa eniten juuri hirsitalojen kohdalla eli noin 26 % verrattuna viime vuoteen. Puutalojen myynti kasvaa noin 14 % ja kivitalojen 9 %.

Hirsitalojen suosio ei johdu yksin uudesta designista, vaan kokonaisuudesta. Tietoisuus hirsitalojen ekologisuudesta, kestävyydestä ja terveellisestä sisäilmanlaadusta on lisääntynyt. Terveellinen sisäilma perustuu hirsirakenteen ominaisuuteen sitoa ja vapauttaa vesihöyryä. Hirsi toimii kosteusvaihteluiden tasapainottajana, jolloin vältytään erittäin kuivan tai kostean ilman mukanaan tuomilta haitallisilta ja epäterveellisiltä vaikutuksilta. /1.

”Suomi on hirsirakentamisen laatujohtaja; Kontio on maailman suurin hirsitalovalmistaja ja Honka suurin brändi” toteaa Seppo Romppainen.

Suomen Asuntomessujen kävijätutkimuksen tulokset julkaistiin 31.10.2017. Mikkelin messuvieraat hurmaantuivat hirrestä valmistetuista messukohteista. Yleisöäänestyksen Paras talo-äänet menivät Honkatalojen kohteelle numero 5, Wave. Kohde sai kaksi kertaa enemmän ääniä kuin seuraavaksi sijoittunut kohde numero 8, Saimaanhelmi, sekin Honkatalojen mallistoa.

Honkatalojen markkinointipäällikkö Katariina Vainionpää kertoo miten hirsitalojen ilme on muuttunut painumattoman hirsirakenteen myötä valoisammaksi laajojen ikkunapintojen avulla. Uudet rakenneratkaisut mahdollistavat viimeistä yksityiskohtaa myöden räätälöidyn designin asiakkaan toiveiden mukaisesti. Painumaton rakenne on patentoitu muutama vuosi sitten, mutta itse rakenne on ollut käytössä jo pidempään. Puutaloissa ei ole vastaavaa painumisongelmaa, jolloin niitä on voitu suunnitella vapaammin. Modernilinja on ollut epätyypillistä hirsirakentamisessa, mutta nyt asiakkaiden toiveena on saada asua valoisassa asunnossa.

Honkatalojen Töysän tehtaalla aloitettiin HTWS-ikkunoiden valmistus tänä vuonna. HTWS on lyhenne patentoidusta alumiinirakenteisesta ikkunasta ja tulee sanoista Honkatalot Window System. Puurakenteisiin integroidut kiinteät ikkunat yhdistävät laajat lasipinnat puurakenteisiin saumattoman tyylikkäästi.

Vuonna 2008 alkanut laskusuhdannekausi rokotti etenkin yksityistä rakentamista ja Venäjän vientiä. Honkatalojen Katariina Vainionpää kertoo myynnin siirtyneen silloin enemmän kotimaan projekteihin ja uusiin vientimaihin kuten Norjaan. Nyt vienti on jälleen kasvussa.

Honkatalojen case-esimerkki: Eerikkilän huvila- ja lomahuoneistoalue

Luontomatkailu on kasvava trendi. Monen kansallispuiston kävijämäärä lisääntyi tuhansilla viime vuoden aikana. Suosittujen Torron ja Liesjärven kansallispuistojen läheisyydessä sijaitseva Eerikkilä Sport & Outdoor Resort laajentaa parhaillaan toimintaansa isoin harppauksin matkailualalle, sillä urheiluopiston alueelle rakentuu kolmessa vaiheessa 14 huvilaa ja 32 huoneistoa, joista puolet valmistuu joulukuuhun mennessä. Investoinnin arvo on yli 10 miljoonaa euroa. Uusi alue sijaitsee kahden järven läheisyydessä upeiden maisemien keskellä. Rakennukset ovat Honkataloilta, arkkitehti Janne Kanteen suunnittelemia, huvilat Polar-mallistoa, joissa on painumaton hirsirakenne ja lattiasta kattoon ulottuvat lasipäädyt.

Eerikkilä Sport & Outdoor Resort Oy:n toimitusjohtaja Petri Jakonen kertoo ensimmäisten huoneistojen olevan jo valmiita ja varattavissa. Huoneistoissa on lasia koko seinän leveydeltä, osassa jopa kahden kerroksen korkeudelta. Ensimmäiset seitsemän huvilaa valmistuvat joulukuun alussa. Loma-asunnoissa on panostettu mahdollisimman suureen luonnonvalon määrään ja edessä avautuvan maiseman laajaan näkymään. Honkatalot valittiin alueen talotoimittajaksi suomalaisuuden ja luotettavuuden perusteella ja myös siksi, että se tarjoaa Eerikkilä Sport & Outdoor Resortin uusien asiakaskohderyhmien vaatimuksiin sopivat vaihtoehdot.

Kuvat 2 ja 3. Honkatalojen Polar-malliston huvila Eerikkilässä.
Polar-malleissa on leveät räystäät, jotka suojaavat liialta auringolta.

Muiden valmistajien lasisia hirsirakennuksia

Kontion Glass House –mallistossa yhdistyy pelkistetyt materiaalit; jykevä hirsi ja keveä lasi. Suurien lasipintojen ansiosta sisä- ja ulkotilojen rajat hämärtyvät. Piha on kuin jatkumo olohuoneelle. Hirsi tulee Pohjois-Suomesta, inspiraation 1950-luvun modernista arkkitehtuurista Kaliforniasta. Tyyli on ajaton. Isot lattiasta kattoon –ikkunat toimivat sekä sisustuselementteinä että tunnelman luojina, vaikka Suomessa monesti isot ikkunat mielletään vain maisemaa varten. Glass House –talo ja -huvilamallisto on juuri saanut Design from Finland tunnuksen.

Ikkunat: Piklas Oy, MEKA ja MSEA-ikkunoita. Eristyslasielementtien toimittaja: Best Glass Oy. Esimerkiksi MEKA EkoEnergia Huurtumaton kiinteä kolmilasinen puualumiini-ikkunan U-arvo 0,67 W/m2K.

Olokoto – asumisen uusi muoto

Mammuttikoti on tuonut markkinoille täysin uuden tyylin hirsikodin. Olokoto on massiivihirrestä valmistettu, modulaarisesti laajennettava täysin valmiina toimitettava minikoti. Olokoto on suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön ja sen lämpötalous on omakotitaloa vastaava. Rakennuksen asuinpinta-ala on 21 m2, perusyksikön mitat ovat 3500x7000 mm, mutta sitä voidaan laajentaa uudella elementillä sivulle tai ylös. Tilassa on piilotettu harjakatto ja toiselle lappeelle voi valita lasikaton. Lasikattoon kannattaa valita sähkölämmitteinen lasi, jotta lumi ei peitä näkyvyyttä.

”Näkymä taivaalle avaa unohdetun ilmansuunnan. Se on ikkuna äärettömyyteen, siinä missä meren horisonttikin on ääretön”, toteaa rakennuksen suunnittelija, säveltäjä Ilmari Mäenpää.

Tämän minikodin tekniset ratkaisut ovat patentoituja ja tuotteella on kansainvälisesti kattava mallisuoja. Olokoto on suunniteltu nimenomaan matkailualalle. Lasikatot ovat suosittuja Lapin revontulitaivaan alla ja sopiihan se etelämpänäkin tähtitaivaan katseluun. Olokodon ideana on häivyttää rakennuksen olemassaolo detaljeiltaan minimaalisella muotoilulla ja selkeälinjaisuudella. Ekologisuus tulee esiin lähes energiaomavaraisuudessa, vettä kierrättävällä OrbSys-suihkulla ja totta kai hirren negatiivisessa hiilijalanjäljessä.

 

Lähteet:

1. Hirsirakentamisen perusteet. http://www.hirsikoti.fi/assets/images/Koulutusmateriaali/Hirsirakentamisen_perusteet.pdf