Vuoden Lasirakentaja 2021 on Markku Laiho

13.10.2021

Joka toinen vuosi jaettava Vuoden Lasirakentaja -palkinnon voitti tänä vuonna Markku Laiho, Pilkington Lahden Lasitehdas Oy. Lasilautanen ja kunniakirja luovutettiin keskiviikkona 12.10.2021 Lahdessa Pilkingtonin toimistolla Markulle.  

Suomen Tasolasiyhdistys ry perusteli valintaansa muun muassa sillä, että Markku Laiho on tehnyt merkittävää työtä lasialan edistämiseksi ja suomalaisten lasialan yritysten tukemiseksi, myös hankalissa markkinatilanteissa. Suomen lisäksi Markku on tunnettu henkilö kansainvälisesti. Kokemusta lasialalta hänellä on 80-luvun lopusta lähtien. Markku Laiho on vuosien varrella nähnyt  rakennuslasin muutoksen ja kehityksen: sen miten 3 mm floatista on siirrytty kohti entistä monipuolisempia ja turvallisempia rakennuslaseja. Hyvien verkostojen ja asiantuntijuuden johdosta Markkulla oli merkittävä rooli lasimyynnin aloittamisessa Baltian ja Venäjän alueilla. 

Juhlatilaisuudessa oli paikalla Suomen Tasolasiyhdistys ry:stä puheenjohtaja Mika Selinko, toiminnanjohtaja Jenni Heikkilä ja hallituksen pitkäaikainen jäsen Tahvo Sutela sekä Pilkington Lahden Lasitehdas Oy:n henkilökunnasta Antti Seppänen, Juha Rahikkala, Tomi Hakala ja Harri Korpela.