Big Blue voitti Vuoden Lasirakenne 2022 -palkinnon!

1.6.2022

Big Blue voitti Vuoden Lasirakenne 2022 -palkinnon

Vuoden 2022 Lasirakenteeksi on valittu Big Blue – lasijulkisivu, jossa 25 metriä leveä sinivalas ui 60 metrin korkeudessa kuin syvän meren pinnan alla. Näyttävä koko pohjoisen julkisivun kattava taideteos on muuttanut entisen Piispantorni -nimisen panimorakennuksen katseenvangitsijaksi Kaarinassa. Palkinnon myöntää Suomen Tasolasiyhdistys ry ja se jaetaan joka toinen vuosi. Palkintotuomariston arkkitehtien Simo Freesen ja Niko Sirolan mukaan Big Bluen suunnittelussa on taidokkaasti osattu liittää kiinteistöön uusi taideteos niin, että se vaikuttaa koko alueen luonteeseen ja tekee paikasta erityisen. Lopputulos on uniikki, huoliteltu ja virkistävä. Taide ja arkkitehtuuri yhdistyvät toisiinsa luontevasti.  

Vuoden Lasirakenne palkintoehdokkaiden joukossa printatut lasijulkisivut nousivat muiden ehdokkaiden edelle. Tuomariston mukaan teokset täytyy nähdä omin silmin paikan päällä. Valokuvat eivät kerro koko totuutta kohteista, esimerkiksi sitä, miten rakennus sopii ympäristöönsä. Katselmusten jälkeen päätös voittajasta muodostui yksimielisesti.

Turkulaisten kuvataiteilija Mauri Kososen ja arkkitehti Heimo Paukkusen suunnittelema Big Blue on vaikuttava sekä päivällä että yöllä. Rakennuksen julkisivu sopii ympäristöönsä viereisen uudistetun rakennuksen kanssa corten-aitoineen ja mäntymetsineen. Printattu sinertävä lasijulkisivu heijastelee pehmeästi taivaan pilvikuvioita ja saa teoksen elämään sääilmiöiden mukaisesti. Iltahämärässä ehyt lasijulkisivu ja sädehtivä sinivalas vangitsee katseen jo kaukaa. Vanha panimoympäristö on saanut loistokkaan uuden ilmeen.

Tuomariston jäsenet SAFA arkkitehdit Niko Sirola ja Simo Freese toteavat Big Blue rakennuksen arkkitehtuurin olevan viimeisteltyä, virheetöntä ja toisaalta minimalistista, jolloin sinivalas -teos saa kaiken ansaitsemansa huomion. Sinisenä heijasteleva Big Blue tuo ympäristöönsä jotain uutta ja virkistävää. Se tuo nostetta alueelle, joka on muutoin varsin arkinen.

Vuonna 1973 valmistunut Piispantorni sijaitsee Turun ja Kaarinan rajalla, vanhalla panimoalueella, joka toimii jatkossa yrityskeskuksena. Kesällä 2020 alkanut saneeraus on tuonut koko alueen uuteen aikaan. Big Bluen meriteema jatkuu läpi uudistetun kiinteistön. Koko julkisivun mittainen Big Blue -julkisivutaideteos koostuu 189 painetusta lasiruudusta ja on pinta-alaltaan 835 m2, yhden lasiruudun ollessa kooltaan 1,25 x 3,5 metriä. Printatut lasit toteutti Rakla Tampere Oy ja pääjulkisivu-urakoitsijana toimi Teräselementti Oy.